Pelien matematiikkaa

Lauta-, kortti- ja roolipeleihin liittyy paljon matematiikkaa. Onneksi useimmiten riittää, että pelin suunnittelija ja kehittäjä ovat kartalla siitä ja osaavat asiansa. Ei ole ihan sattumaa (kjeh kjeh, matematiikkaa), että moni etenkin europelien suunnittelija onkin matemaatikko. Tähän joukkoon kuuluvat mm. Reiner Knizia ja Uwe Rosenberg, mutta myös legendaarinen korttipelisuunnittelija Richard Garfield.

Peleissä on useimmiten satunnaisuutta ja todennäköisyyksiä, mutta myös kombinatoriikkaa, oletusarvoja, vaihtoehtoiskustannuksia ja sen semmoista, mistä on hyvä tietää jotakin. Ne vaikuttavat pelien vaikeustasoon, balanssiin, kestoon ja mm. siihen, mistä voi päätellä kuka johtaa ja mitkä valinnat pelissä ovat kannattavia. Satunnaisuus on kuitenkin vaikea laji. Sudenkuoppia on paljon ja matematiikkaa kannattaakin hyödyntää valistuneiden arvausten tueksi. Kuitenkin pelit ovat usein sen verran monimutkaisia ettei testaamista ja sen perusteella tuunaamista voi mitenkään korvata matematiikalla.

Jos peli olisi niin yksinkertainen, että sen voisi esittää kaavoina ja ratkaista, se on luultavasti liiankin yksinkertainen eikä siis hyvä peli.

Tämän kertaisessa sessiossa Board Game Labilla oli aiheesta kertomassa Otavan Opiston opettaja Vesa Partanen, joka osoittautui sekä matematiikkaa että pelimaailma hyvin tuntevaksi.

Kävimme läpi mm. nollasummapäätösten välttämistä, odotusarvojen tärkeyttä, ehdollista todennäköisyyttä, futuuria, logiikkaa ja näiden vaikutuksia pelisuunnitteluun. Aika ajoin keskustelu rönsyili esimerkkeihin ja itse kunkin omakohtaisiin kokemuksiin hyvistä ja huonoista peleistä, mitä tulee matematiikkaan ja sen vaikutuksiin pelikokemukseen ja mekaniikkoihin.

Teitpä sitten pöytäroolipeliä, europeliä tai vaikkapa korttipeliä, kannattaa hyödyntää tilastointia ja yksinkertaista matematiikkaa, mutta ei korvata niillä hyvää testaamista ja sen kautta kehittämistä. Kotitehtäväksi jäi pelata erä tai kaksikin Power Gridiä, jossa huomioitu nerokkaasti päivän agendalla olleet asiat.