Arcade cabinetin prototyyppi valmis

13.6.2019 glmikkeli 0 Comments

Viime vuoden puolella alkanut yhteistyöprojektimme Mikkelin kaupungin nuorten työpajojen kanssa harppasi jälleen ison askeleen eteenpäin. Arcade cabinetin ensimmäinen fyysinen prototyyppi esiteltiin suurelle yleisölle Mikkelin Kirkkopuistossa 31.5.2019. Paikalla oli kymmenittäin – ellei jopa sadoittain – nuoria viettämässä koulujen päättymistä Nollat taulussa -tapahtumassa.

Arcade cabinet koeponnistuksessa 31.5.2019.

Digitaalinen peli on tällä hetkellä hyvin toimiva. Peli on avaruusteemainen ja siinä “pelataan jalkapalloa avaruusaluksilla”. Peli on saanut tekijöidensä mukaan paljon vaikutteita mm. Rocket Leaguesta ja monista legendaarisista kotimaisista luolalentelyistä. Peli on tehty Unity-pelimoottoria hyödyntäen. Kaikki graafinen sisältö on omaa tuotantoa.

Tällaisella esitteellä osallistujat houkuteltiin mukaan.

Pelikaapin suunnitelmat ovat muuttuneet matkan varrella useamman kerran. Ensimmäiset suunnitelmat olivat kunnianhimoisen monimutkaiset. Todellisuus ja aikataulutus kuitenkin edellytti jonkinlaisen prototyypin valmistamista kevään aikana ja siten suunnitelmat virtaviivaistettiin. Tällä hetkellä pelikaapissa on kiinni ohjaimet neljälle pelaajalle. Pelikaapin mitat mahdollistavat kuitenkin ohjainmäärän tuplaamisen eli alkuperäinen kahdeksan pelaajan määrätavoite on saavutettavissa.

Haluamme jälleen kerran kiittää projektin osallistuneita eli Mikkelin kaupungin nuorten työpajoja: tärkeimpinä suuri joukko nuoria (grafiikka, musiikki, äänet, kaappi, ideat jne.), työvalmentajat Ville, Hannu ja Jukka sekä työpajakoordinaattori Sippo. Tästä on hyvä jatkaa!